LAULA KANSSAIN-yhteislaulutilaisuus on ohjelma joka on ollut jo monena kesänä erittäin pidetty ja toivottu tapahtuma keräten yhteen kuntalaisia ja kesäasukkaita.
Laulattajana sekä seremoniamestarina toimii kapellimestari-pianisti Jari Puhakka 🎹, joka on tunnettu lukuisista TV-esiintymisistä (mm. Bumtsibum sekä Tuttu Juttu Show). Jari on myös sovittanut ja säveltänyt monille tunnetuille artisteiille upeita äänitteitä sekä tuottanut kokonaisia albumeita aina lukuisiin kultalevyihin saakka. Kaikki laadukkaat Finnkaraoke-sovitukset muiden muassa ovat myös Jari Puhakan tunnettu tavaramerkki.
Tämän yhden tunnin kestävän yhteislaulumatinean aikana yleisö saa laulaa tuttuja sävelmiä, sekä laulujen lomassa esittää omia toiveitaan lauluvihkosta Jarin toimiessa yhteislaulutilaisuuden esilaulajana sekä pianistina.
Lauluja löytyy kattava valikoima, kaikkien tuntemia ja rakastamia iskelmiä aina ikivihreistä tangoista myös tunnettuihin popsävelmiin saakka.
Tapahtumapaikkana toimii mainiosti esimerkiksi paikkakuntanne torialue, museon piha-alue tai jokin muu aukio tai alue jossa on esiintyjälle sateen varalta katettu pieni lava tai telttakatos virtapistokkeineen yleisön istuessa irtopenkeillä tai - tuoleilla.
Tämä ohjelma sopii kaikenikäisille vauvasta vaariin ja kuntanne saa samalla todella tärkeää positiivista palautetta ja hyvää mainetta järjestäessään mukavaa ja ihmisiä yhteenkokoavaa kulttuuriohjelmaa joka miellyttää takuuvarmasti kaikkia! 😀
